Lammasepisodin jälkeen leiriydyimme läheiselle niitylle. Söimme lounasta ja hengailimme. Jaakko lähti lenkille ja minä sain jäädä lepäämään. Ihan lähellä oli näköalapaikka, jonka huomasimme siitä ohi ajaessamme. Ajattelimme mennä sinne katsomaan auringonlaskua.
Ajelimme näköalapaikalle, mutta olimme siellä jo yli tuntia ennen auringonlaskua, joten muutimme suunnitelmia. Katselimme hetken maisemia ja lähdimmekin ilta-ajelulle Cedariin. Kävisimme siellä Walmartissa shoppailemassa, koska ruokatarvikkeet olivat lopuillaan. Menisimme myös yöksi lähemmäksi aamulle suunniteltua trailiä.
Ajelimme auringonlaskuun, josta yritin ottaa kuvia, mutta tuulilasi oli niin paskainen, että kuvassa näkyi ainoastaan tuulilasiin iskeytyneiden ötököiden jäljet. Jäin siis nauttimaan auringonlaskuhetkestä ilman kuvaamista. Oli taas uskomatonta, että matkustettiin 30 minuuttia ja Cedarissa oli kuuma ilma, kun juuri äsken oltiin viileässä metsikössä.
Vihdoin pitkästä aikaa kunnon kauppa. Viihdyin hedelmäosastolla pitkän aikaa. Walmarteissa on aina todella hyvä hedelmävalikoima. Yleensä päädyn kuitenkin aina samoihin: Päärynöitä, persikoita, sekä valkoisia persikoita. Saatiin vihdoin myös ihanaa Artesano leipää. Viime leipäpussillinen oli kamalan makuista. Ihmettelimme sen kirpakkaa makua, no siinähän oli tietysti etikkaa. Vaikka etikka sopiikin esimerkiksi sipseihin, ei se ollut hyvää leivässä. Jääkaappi on pysynyt yllättävän viileänä viimepäivinä, joten uskalsimme ostaa vähän reilummin kylmiä tuotteita.
Cedarissa oli kuin joulu. Pääkatu oli täynnä valoja koristamassa puita, ihan kuin Helsingissä jouluna. Ajelimme takaisin ylemmäs metsään, oli jo pimeä ja aika lailla nukkumaanmeno aika.
Aamulla heräilimme rauhassa ja naureskelimme illan episodille. Nimittäin otsalampun valossa tehtyjen iltapuuhien aikana automme täyttyi yöperhosista. Ne risteilivät naamojemme yläpuolella katossa ja välillä kävivät Jaakon nenän päällä kääntymässä. Perhoset eivät ole pelottavia, niin kuin jotkut hyönteiset. Enemmänkin kävi sääliksi, että raukat seurasivat valoa autoomme ja nyt ne jäävät yöksi loukkuun ja varmaan kuolevat. Niinpä yritimme saada houkuteltua ne ulos laittamalla otsalamppu viereiseen puuhun roikkumaan. Ei auttanut. Totesimme, että ei voi mitään. suljimme ovet ja menimme nukkumaan.
Valojen sammuttua kuitenkin perhoset alkoivat lennellä ja ne vähän väliä kopisivat naamaan. Ei helvetti, pakko ne on saada pois. Teimme niin, että avasimme ikkunan raolleen, Jaakko houkutteli perhoset otsalampun valolla yksitellen kädelle, vei sitten käden ikkunan rakoon ja puhalsi perhosen ulos. Parin toiston jälkeen homma alkoi sujua ja saimme lopulta melkein kaikki ulos. Jaakosta tuli varsinainen perhosrescue ammattilainen.
Jaakko teki meille ihanat toastit aamiaiseksi. Paahtoleivän väliin juustoa ja tomaattia, sitten ulkopinnalle vähän margariinia ja pannulle paistumaan. Tuli ihan mieleen, kun joskus kauan aikaa sitten tavatessamme Jaakko tykkäsi tehdä meille monesti toasteja. Ihanan hitaan aamun jälkeen lähdimme trailille ja enpä osannut odottaa, miten hieno seikkailu meillä olisikaan taas edessä.
Reitti oli aluksi mailin verran nousevaa polkua, jonka jälkeen oli muutama maili leveää polkua tai oikeastaan melkein tietä, jota pitkin olisi päässyt menemään vaikka mönkijällä. Sitten lähdettiin laskeutumaan alas joelle. Sen jälkeen piti vähän hakea, että mistä polku menee. Mutta siitä vaan, jokea seuraten. Ensimmäisessä joen ylityksessä haettiin vähän kohtaa, mistä pääsisi kuivin jaloin, mutta nopeasti tajusimme, että koko reitti tulee risteilemään joen yli lukuisia kertoja. Jalat saavat siis kastua.
Aluksi aukealla ollut joki menikin mielettömän hienoon kanjoniin. Välillä kanjonin seinät olivat todella korkeat ja kaartuivat sisään päin. Näytti, että seinämistä voi lohkeilla kiviä, koska seinämät eivät olleet sileitä. Lohjenneita kivilohkareita oli siellä täällä maassa. Yritimme mennä kyseiset kohdat reippaasti tai kulkemalla sitä puolta jokea, missä ei ollut niin suuri riski saada lohkareita päähän. Alltrails – ohjelmaan joku olikin kirjoittanut, että ”Someday, someone will die here, I guarantee it.” Yritimme olla varovaisia ja ajattelimme, että ehkä kallio lohkeilee enemmän esimerkiksi keväällä lumen sulaessa tai kun on enemmän lämpötilavaihteluita.
Olin varmuuden vuoksi laittanut puhelimeni kahteen minigrip pussiin, jotta en tekisi viimevuotista ja menisi uimaan jokeen puhelimen kanssa. Tai jos menisin, olisi se hieman enemmän suojassa. Veteen alkoi reitin aikana tottua, aluksi se tuntui shokkihoidolta jaloille, niin kylmää. Joen ylityksissä vesi oli syvimmillään minua noin polviin asti.
Pian joessa tuli risteys, lähdimme oikealle. Reitillä tuli kaunis pieni vesiputous, jonka alle muodostui kirkasvetinen pieni allas. Jatkoimme vielä matkaa, kunnes joki haarautui Y:n muodossa kahteen suuntaan. Molemmissa suunnissa reitti päättyy, mutta halusimme nähdä, mitä kummassakin päätepisteessä on. Kartasta pystyi katsomaan, ettei päätyihin ole risteyksestä enää pitkä matka. Valitsimme ensin vasemmalle lähtevän polun. Sen päässä kanjoni kaventui, jonka seinämien yläreunaan oli jumittunut valtavan kokoinen kivilohkare, jonka yläpuolelta alas valui kaunis vesiputous. Vesiputouksen alle pääsi, mutta siinä oli todella kuumottavaa olla, koska kivilohkare killui vaan kanjonin seinämien varassa. Otimme kuvia ja lähdimme tutkimaan toista joen haaraa.
Lähestyessämme päätepistettä, kuului jo todella kova kohina. Olisiko siellä vielä isompi vesiputous? No oli! Todella hieno sellainen! Sen alapuolella oli allas, jossa kristallin kirkasta vettä oli ainakin reisiin asti. Menimme kumpikin käymään altaassa putouksen lähellä. Kesä kuivaa sen minkä kastaa, niin kuin isällä oli aina tapana sanoa, kun olin pieni.
Kun olimme lähteneet takaisin päin, Jaakko käännähti edelläni ja sanoi ”o-ou”. Minäkin käännyin ja huomasin yläpuolelle ilmestyneet mustat pilvet., kauempana jyrähteli. Laitoimme askeliin vähän vauhtia. Jostain syystä ukkonen ja sade kierteli ympärillämme, mutta ei osunut kohdalle. Tämän reissun aikana on kyllä huomannut, miten sää voikaan muuttua ihan hetkessä. Tällä reissulla on ollut paljon enemmän ukkosia, kuin viime vuonna. Ehkäpä heinäkuu on niille otollista aikaa. Selvisimme autolle ilman myrskyjä ja kyllä oli taas kourassa yksi mahtava seikkailu lisää.
Löysimme Washington Cityssä täydellisen suihkun, mikä maksoi vaan yhden dollarin. Ihmettelimme aluksi, että mikä mesta tämä oikein on, mutta se oli jonkinlainen monitoimikeskus, missä oli uima-allas, kiipeilyä, sulkapalloa ym. Suihkun, kauppareissun ja pyykkien hoidon jälkeen istuimme kuumaan autoon ja ihmettelimme, että mitäs sitten?
Lopulta homma meni siihen, että leikittiin taas Tiedän mitä teit viime kesänä – leikkiä, eli ajeltiin pilkkopimeässä hiljalleen kohti Las Vegasia. Näky oli aika mieletön, kun aavikon horisontista alkoi pilkottaa valoja, jotka muuttuivat pian valomereksi, joka vain suureni ja suureni. Ajattelimme löytää yöpymispaikan Vegasin vierestä Red Rock Canyonista, mutta ilta venyikin, kun jostain syystä osa leirintäalueille menevistä teistä oli suljettu.
Ajaessa pimeällä, suuret kallioseinämät ovat jotenkin jännittävän näköisiä, kun ne lähestyvät horisontissa. Lopulta hyvä paikka löytyi kukkuloiden takaa. Uskomatonta, miten valkea taivas oli keskellä yötä Vegasin valoista johtuen.
