Täydellisten yöunien jälkeen lähdimme Capitol Reefin lähellä sijaitsevalle Sheets Gulch – trailille. Sen pitäisi olla pitkä slotti. Se on todella pitkä ja mentävä edestakaisin, joten ei ollut tarkoitus mennä sitä kokonaan.
Saavuttuamme trailheadille, pakkasimme kunnolla vettä mukaan ja ei kun menoksi. Slotin alkuun oli perus polkua pari kilsaa ja siinä olikin helvetti irti. Meidän kimppuumme hyökkäsi viime vuodelta jo tutuiksi tulleet tappajakärpäset. Ne ovat jotain deerfly tyyppisiä, joita saattaa joissain paikoissa esiintyä. Ne hyökkäävät yleensä jalkoihin ja purevat kovaa. Nyt oli siis juostava! Toivoimme vaan, ettei niitä olisi slotissa. Onneksi mulla oli Hokan lippa mukana roikkumassa repussa. Nappasin sen käteen ja aloin huitoa kärpäsiä pois jaloistani. En saanut sen ansiosta yhtään puremaa, vaikka ne seurasivat minua tiiviisti. Jaakko sen sijaan sai osumaa. Huh, vihdoin selvittiin slottiin ja kärpäset hävisivät.
Hetki istuttiin slotin suulla, kun Jaakko repäisi jonkun varpaan kynnen irti, joka repsotti ja häiritsi. Sitten lähdimme tarpomaan kanjonia. Se olikin yllättävän vähän kapeaa slottia ja enimmäkseen leveässä kanjonilla menevää polkua. Maisemat olivat kyllä huikeat. Kapeissa kohdissa oli muutamia esteitä, jotka piti ylittää, mutta ne olivat ihan piece of cake verrattuna Ding ja Dangiin.
Yhtäkkiä Jaakko pysähtyi. ”Mitä?” kysyin. Sitten huomasin itsekin. Käärme! Iso luikero keskellä polkua. Se huomasi meidät ja luikerteli puun rungon alle piiloon. Hyvä, pääsimme jatkamaan. Vähän matkan päästä kanjonin seinällä luikerteli toinenkin, vähän ohuempi käärme. Traili olikin sen näköinen, ettei siellä ole hirveästi porukkaa käynyt.
Kävelimme kanjonia 11km, jonka jälkeen käännyimme takaisin. Ohut kuikero oli samassa kohtaa, kuin aiemmin, mutta iso ryökäle pääsi yllättämään. Se oli luikerrellut jo hyvän matkaa polkua eteenpäin meitä vastaan. Taisin kiljahtaa, kuin pikku tyttö, koska se oli siinä ihan yhtäkkiä. Pääsimme sen ohi kuitenkin turvallisesti ja jäimme vielä kuvaamaan sitä hetkeksi. Pysyttelimme turvallisella etäisyydellä, koska emme tienneet oliko käärme myrkyllinen. Se oli keltamusta, ehkä paksuimmasta kohtaa noin 5cm leveä ja aika suloinen otus. Se oli yllättävän nopea jatkaessaan matkaa polulla.
Muuta ihmeellistä perinteisiä liskoja lukuun ottamatta reitillä ei enää tullut vastaan. Saavuttuamme slotin suuaukolle, pysähdyimme ja aloimme valmistautua henkisesti tappajakärpäsiä varten. Emme lähteneet heti juoksemaan, vaan otimme taktiikan, että jos ne eivät huomaisikaan meitä, kun kävellään hiljaa ja huomaamattomasti. Tilanne oli ihan kuin jostain zombi elokuvasta, kun yritimme päästä autolle ilman, että ne hyökkäävät. Uskomatonta, päästiin 1,5km, jonka jälkeen huusin Jaakolle ”Nyt ne tuli!” ja sitten lähdettiin juoksemaan täysiä.
Selvisimme autolle, vaikka vielä ensin juoksimme vahingossa hieman ohi autopaikasta, jonka ansiosta tuli vähän lisäkierrosta. Huh. Alun perin netistä lukeman perusteella ajattelimme, että slotti olisi ollut haasteellinen, mutta jännittävintä koko reitillä oli tappajakärpästen kenttä.
Nasta lautaan ja menoksi. Matka jatkui hiljalleen kohti Bryce Canyonia. Pysähdyimme matkan varrella kaupassa, eikä parempaa ollut tarjolla, kun tuppukylän kyläkauppa. Sieltä ei saanut edes hedelmiä. Siellä oli kuitenkin jopa vegaanijuustoa, mutta 10 dollaria pieni paketti. Juusto sai siis jäädä hyllylle. Matkan varrella oli Subway, josta nappasimme mukaan wrapit. Jonossa meitä edellä oli kunnon tyypilliset jenkki skidit, joille isä tilasi subit, mihin tuli pelkkää kinkkua ja juustoa, ei mitään kasviksia. Saavuimme illan suussa Bryceen ja kiva wild camping löytyi lähistöltä. Alueella tallustelee selvästi lehmiä, koska niiden kakkaa oli paljon campsaitilla.
Vietimme iltaa ulkona istuskellen ja yhtäkkiä vastapäisen rinteen kohdilta kuului outo karjahdus ääni. Sitä kuului useamman kerran ja kuuntelimme netistä, miltä mustakarhu kuulostaa, ihan samalta! Aloimme pikaisesti siivoilla ruokailutarvikkeita pois ja katsoimme, että reitti auton sisään on selvä. Suljimme muut auton ovet, paitsi etuovet. Muut ovet ovat sähkökäyttöiset ja menevät kiinni aika hitaasti, joten olimme varmoja, että jos karhu hyökkää, eivät ovet ehdi mennä kiinni tai pahimmassa feilissä ne aukeavat itsestään, jos välissä onkin jotain.
Onneksemme karhu ei tullut, mutta vetäydyimme hämärän tultua auton sisään turvaan hengailemaan. Yritimme illalla pohtia loppureissun reittisuunnitelmia. Vaihtoehtoina olisi ollut mennä vielä Kanabin alueelle, missä olisi ilmeisesti hieno Buckskin Gulch – trail, mutta sen toteutuksena tulisi vähän edes takaisin ajoa ja itse traili vaatisi hieman suunnittelua. Päädyimme, että se seikkailu saa tällä kertaa jäädä ja lähdetään hissukseen valumaan Losia kohti.
Aamulla oli kuitenkin tiedossa traili Brycessä, joka muistutti jotenkin Grand Canyonin Angels Crest trailia, vaikka maisemat olivat erilaiset ja reitti oli paljon lyhyempi. Se kuitenkin mutkitteli rinteitä pitkin alas, jonka jälkeen nousi takaisin ylös.
Brysessä on paljon pystysuoria oranssi-valkeita kapeita kivitötteröitä. Ne ovat hienon näköisiä. Reitillä oli todella kuuma, hiki vaan valui selkää pitkin kun juostiin alas ja tunkattiin ylös.
Brysestä lähdimme Cedar – nimiseen paikkaan. Yhtäkkiä tiensivusta tuli valkoinen koira ja sen perässä lampaita. Pysäytimme auton ja lampaita tuli lisää ja lisää, siis varmaan satoja. Siinä sitten olimme lampaiden ympäröimänä. Niitä oli edessä silmän kantamattomiin, ne jakaantuivat automme kohdilla puolin ja toisin, jonka jälkeen taas ryhmittyivät auton takana. Päivän wtf – hetki. Mitä täällä oikein tapahtuu. Siinä ne määkyivät mennessään. Lauman takana näkyi muutama ihminen ratsailla, sekä lisää paimenkoiria. Ne siis ilmeisesti siirsivät laumaa jonnekin. Hämmästyttävän hyvin niin valtavan kokoinen lauma pysyi järjestyksessä. Jäin myös miettimään oliko siinä joku idea, että lammaslauman kärjessä mennyt koira oli iso, valkoinen, paksuturkkinen, ihan lampaan näköinen ja muut takana tulleet koirat olivat mustavalkoisia paimenkoiria.
Vähän ajan päästä koko lauma oli mennyt ohi ja ne jatkoivat matkaa järjestelmällisesti keskellä tietä mennen. Oli mielenkiintoista nähdä oikeita cowboyta hevosten selässä länkkärisatuloineen ja suitsineen. Ihan kuin siinä hetkessä olisi hypännyt ajassa taaksepäin.
