Illalla Gooseneckissä oli tunnelmallinen auringonlasku. Samanaikaisesti kauempana häämöttävässä Monument Valleyssa satoi ja ukkosti. Monument Valleyn suuret kalliot erottuivat horisontista hyvin. Pian sade ja ukkonen olivat lähes joka suunnassa ympärillämme. Mahtaisiko se tulla myös tänne. Salamat horisontissa olivat upean näköisiä.
Olimme juuri tekemässä iltapuuhia, kun yhtäkkiä aivan mielettömän voimakas tuuli saavutti meidät. Auton sisällä verhot vaan lentelivät vaakasuorassa tuulen voimasta. Hoidimme äkkiä tavarat sisälle autoon ja suljimme ovet. Ikkunat oli pakko avata raolleen, koska muuten auton sisällä oli liian kuuma. Nyt se myrsky siis todella saavutti meidät.
Alueella oli ehkä kuuden nuoren jonkinlainen partiolaisryhmä ja he olivat juuri asettuneet taivasalle makuupussiensa kanssa. Yhtäkkiä makuupussit lentelivät tuulessa ja he alkoivat kasata telttoja myrskyssä. Silloin mietin, että kyllä me autossamme tästä myrskystä selvitään, jos hekin selviävät teltoissaan. Pian rankkasade ja ukkonen saavutti meidät. Salamat välähtelivät älyttömän kirkkaina. Välillä pamahteli niin lähellä ja niin kovaa, että piti laittaa sormet korville. Yhtäkkiä pamahti niin helvetin kovaa, että luulin jo sen iskeneen suoraan autoomme, mutta ilmeisesti salama iski johonkin aivan viereen. Silloin jännitti ihan oikeasti, että selvitäänkö tästä. Melkein vain odotin sormet korvilla, että milloin se osuu meihin.
Jossain vaiheessa sade ja ukkonen vaimeni. Taisin siinä vaiheessa saada hiljalleen unen päästä kiinni. Muistan vielä, miten salaman valot näkyivät silmäluomien läpi.
Aamulla oli ihan tyyntä. Auringonnousu oli taas kerran kaunis. Join aamukahvin jyrkänteen reunalla istuen. Siinä samalla mietiskelin, että aika jännittävä ilta ja yö, onneksi siitäkin selvittiin. Myös telttajengillä näytti olevan aamulla kaikki hyvin.
Gooseneckistä lähdettiinkin painelemaan kohti Coloradoa. Pysähdyimme Coloradon rajalla ottamaan kuvia. Siinä oli puinen kyltti, jonka päälle oli nostettu jonkun eläimen kallo. Kyltissä luki Welcome to colorful colorado. Suuntasimme kohti San Juan forestia, johon emme viimevuonna päässeet siellä riehuneiden metsäpalojen takia. Koska teitä oli silloin suljettu, emme myöskään päässeet vuoristokylään Silvertoneen, jota olimme kovasti odottaneet. Nyt pääsisimme käymään näissä paikoissa.
San Juan forestissa oli jo heti taas viileämpää, oltiin ihan kunnon metsämaisemissa vaihteeksi. Löysimme kivan leirintäalueen, jonka vierestä lähtisi polkuja. Lähdimme retkelle heti iltapäivällä. Sää oli vähän pilvinen ja sateisen oloinen. Kauempana ukkonenkin jyrähteli. Ajattelimme, että mennään nyt kuitenkin, aina voi kääntyä takaisin.
Reitti oli menomatkalla ylämäkeä, vuoren rinnettä siksakkia menevää polkua. Kun aloimme olla reitin loppupuolella ylhäällä, alkoi sataa todella paljon. Ihan hetkessä polku lainehti vedessä. Pian sade muuttui rakeiksi. Rakeet muuttuivat suuremmiksi ja ne olivat kuulapyssyn kuulien kokoisia. Niiden kopsahtelu päähän, reisille ja käsivarsille sattui. Nostin Hokan repun pään päälle, se suojasi hieman. Yritin juosta reippaasti alamäkeen, koska alkoi tulla jo kylmäkin. Sade loppui, kun aloimme olla reitin loppupuolella. Sateen loputtua rinteille jäi vellomaan sankka usva. Tuli ihan Twin Peaks mieleen.
Ilta oli mukavan lämmin, eikä hyttysiäkään ollut. Söimme ja pelasimme korttia ulkona ennen nukkumaanmenoa.
Seuraavana aamuna Jaakko lähti lenkille ja minä käänsin kylkeä. Heräsin kuitenkin hyvissä ajoin ennen Jaakon paluuta, joten paistelin parhaillaan pancakeseja, kun hän jolkotteli autolle. Söimme rauhassa aamiaisen, jonka jälkeen matka jatkui kohti Silvertonea. Matka Silvertoneen oli todella hieno mutkittelevaa vuoristotietä pitkin upeissa maisemissa. Itse Silverton oli ihastuttava pieni kylä vuorten ympäröimänä. Jätimme auton parkkiin kadun varrelle ja lähdimme kävelemään kylän pääkatua. Talot olivat värikkäitä, kaikki eri värisiä ja kirkkaita. Kadun varrella oli kahviloita ja pieniä putiikkeja, joista löysimme myös tuliaisia tuotavaksi.
Menimme pieneen Cafe Bear- nimiseen kahvilaan, jossa oli saatavilla vegaaninen burrito. Söimme sellaiset kokisten kera. Hyvää oli.
Lähdimme jatkamaan matkaa vähän matkan päähän, missä olisi tiedossa taas retki tälle päivälle. Traili oli hauska. Se tavallaan kiersi läheisen kylän, mennen välillä vuoristossa, välillä kylän läpi, välillä pientä tunnelia pitkin ja välillä vesiputousten viertä. Reitin loppuosassa oli todella iso vesiputous, jonka taakse pääsi, kunhan uskalsi mennä hieman hasardia reittiä pitkin.
Sittenpä lähdimme taas ajamaan etsien yösijaa. Löysimme paikan, mutta siellä oli aivan helvetisti hyttysiä. Jaakolla alkoi jo mennä niihin hermo. Teimme ruokaa, koska oli jo kova nälkä, mutta samalla keskustelimme, että pitäisikö jo sittenkin lähteä ajamaan kohti Moabia. Kellokin oli vasta kahdeksan, kun olimme syöneet. Mikäs siinä, eipä olla aiemmin illalla kruisittu. Niimpä lähdettiin.
Olimme juuri ihanissa maalaismaisemissa, kun aurinko alkoi laskea, se oli niin kaunista, että oli pakko pysähtyä keskelle peltoja ihastelemaan näkyä.
Sitten matka jatkui yhä hämärämmässä ja kohta oli jo pilkkopimeää. En pystynyt ajamaan nopeusrajoitusten sallimaa nopeutta, koska tuntui siltä, ettei ehdi reagoida mitenkään, jos joku elukka hyppää yhtäkkiä tielle. Oli melko kuumottavaa ajella mutkittelevaa pientä vuoristotietä pimeällä. Onneksi muuta liikennettä ei juuri ollut.
Ennen Moabia olisi yksi leirintäalue, mitä ajattelimme kokeilla, mutta sinne mennyt tie oli niin huonossa kunnossa, ettemme uskaltanut kokeille, vaan käännyimme takaisin isolle tielle. Eli Moabiin asti siis.
Saavuimme Moabiin puolen yön aikaan. Onneksemme campsaitilla oli tilaa, missä olimme viimevuonnakin, joten jäimme siihen. Oli uskomatonta astua ulos autosta, kun juuri olimme olleet viileässä vuoristoilmassa ja nyt oli kuin olisimme saapuneet johonkin Indonesiaan. Oli kuuma ja vähän kostea, sillä leirintäalue oli joen rannalla.
Leirintäalueen kyltissä luki, että Moabin hyttysissä on todettu Niilin virusta. Se ei ilmeisesti ole suurimmalle osalle kuitenkaan kovin vaarallinen. Mutta siis mitkä hyttyset? Ei täällä viimevuonna ollut yhtään hyttysiä. Nyt niitä oli muutamia. Kello oli kuitenkin jo niin paljo, että menimme melkein heti nukkumaan.
