Eilen olikin sen verran kiireistä, etten ehtinyt istua alas kirjoittamaan. Illalla auringonlasku oli todella kaunis ja ensimmäinen yö autossa meni hyvin, oli sopivan viileä. Saimme autovuokraamosta pienellä lisämaksulla ikkunoihin magneeteilla kiinnittyvät hyttysverkot, joten ikkunoita voi pitää tarvittaessa sepposen selällään, eikä ikkunoista lennä yöllä sisään nyrkin kokoisia perhosia, niin kuin viime vuonna.
Yöllä tuli kuitenkin hieman turvaton olo, kun heräsin auton valoihin ja totesin, että joku lähestyy autolla meidän leiripaikkaa ja ikkunatkin ovat auki. Paniikissa kuroteltiin avaimilla virtalukkoon, jotta saimme ikkunat kiinni. Jotkut retkeilijät olivat vain vähän myöhään liikenteessä ja jäivät vähän matkan päähän viereiseen spottiin. Jotenkin aina kun ollaan yötä paikassa, missä ei ole oikein muita lähistöllä, tulee kylmiä väreitä, jos keskellä yötä joku lähestyy autolla. Turvallisin olo on oikeilla leirintäalueilla, jossa on yleensä muitakin ihmisiä.
Aamulla tuuli aivan älyttömästi. Jaakko oli lenkillä, joten en edes viitsinyt alkaa valmistamaan aamiaista kaasuliedellä, sillä olin varma, että jokainen tulitikku sammuu tuulessa, ennen kuin saan lieden syttymään. Päätin vielä lepäillä ja tein itselleni maapähkinävoileivät. Jenkeistä saa maailman parasta maapähkinävoita nimeltä Skippy. Se ei ole varmaan kovin terveellistä sisältäen sokeria, mutta en voi sanoin kuvailla miten hyvältä se maistuu vaalean Artesano-nimisen paahtoleivän päällä. Jaakkokin kertoi joskus kuulleensa podcastissa jonkun juoksijan sanoneen, että vaikka muuten yrittää syödä terveellisesti, on maapähkinävoin oltava Skippyä.
Lenkiltä tultuaan Jaakko sai kaasukeittiminen syttymään ja saatiin aamukahvit keitettyä. Aamukahvit kalliolla istuskellen ja maisemia ihaillen, niin täydellistä.
Aika pian kahvien jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa. Pysähdyimme Bishopissa Looney Bean- nimisessä kahvilassa lounaalla. Söimme vegaaniset Buddha Bowlit ja juomaksi vegejäälatte. Olipa hyvää! Asiakaspalvelu oli taas niin iloista ja ystävällistä. Suomalaiset saisivat ottaa vähän mallia.
Matka jatkui. Pysähdyimme Mammoth Laken lähettyvillä tsekkaamassa pienen lammen, jossa oli kuuma lähde. Siinä ei ollut kuitenkaan mitään erityisen hyvän näköistä paikkaa mihin olisi voinut leiriytyä, joten jäimme hetkeksi pohtimaan, mihin lähdetään. Yhtäkkiä meitä lähestyi pieni hiekkapyörre. Emme ehtineet sulkea kaikkia auton ovia, kun pyörre pyyhkäisi suoraan autoamme päin, joten koko auto oli sen jälkeen täynnä hiekkaa. Melkoinen voima siinä myös oli, kun se heilutti autoa. Hiekkapyörre jatkoi hetken matkaa hiekkatietä pitkin, kunnes se katosi ilmaan, sitten oli hiljaista.
Löysimme kivan paikan vähän matkan päästä kukkuloiden ja vuorten liepeiltä. Paikka oli parin kilsan päässä trailheadiä, mihin oli tarkoitus lähteä patikoimaan. Ja se vasta olikin seikkailu. Tunkkasimme lähes 10km ylämäkeä, jotta pääsimme kahden vuoristojärven luo. Reitti järville oli pääasiassa helppokulkuista, kunnes lunta alkoi olla reitillä enemmän. Korkeimmillaan olimme 3200 metrissä. Jouduimme kävelemään jyrkkää lumista rinnettä viistosti, alas ei kannattanut katsoa. Mikäli jalka lipsahtaisi, olisi tiedossa ollut pyllymäkilaskua pitkään ja kovaa. Kyseiset kohdat olivat riskiarvioni mukaan vielä ihan okei, mutta siinä vaiheessa, kun Jaakko halusi lähteä ylittämään todella jyrkkää viistoa ja pitkää lumipätkää, jossa virheaskeleen seurauksena olisi jyrkänteeltä järveen tippuminen, mietin pari kertaa, lähdenkö perään. No, jos halusi nähdä toisen vuoristojärven, oli siitä pakko mennä. Vähän hämäsi se, että lumessa ei ollut kenenkään muun jalanjälkiä.
Siitäkin selvittiin, vaikka oli aika kuumottavaa. Huomasi, että oltiin aika korkealla, koska alkoi huimaamaan hyvin helposti. Onneksi alaspäin matka taittui vähän nopeammin, vaikka olin jo aika väsynyt, eikä alamäkijuoksu ollut kovin helppoa. Jalat olivat loppuvaiheilla aika spagettia. Lopulta reissu kesti noin neljä tuntia.
Ehdimme autolle vielä ennen auringonlaskua. Sitten nopea suihku meidän retkisuihkussa, joka on iso säkki, joka laitetaan musta puoli ylöspäin auton katolle ja aurinko lämmittää veden. Onneksi vesi oli vielä lämmintä, vaikka säkki oli jo varjossa. Suihkun jälkeen tarvitsi laittaa jo lämpimät vaatteet päälle, koska ilma oli melko viileää.
Nopeasti vielä illallisen laitto, joka oli 4th of Julyn kunniaksi hodareita. Vegenakkeja, hodarisämpylöitä, kurkkupikkelsiä ja sinappia. Jenkeissä kaipaa kunnon suomalaista sinappia. Omasta mielestäni tuo jenkkien etikkasinappi ei vaan ole niin hyvää. Illallisen jälkeen olimme ihan nukkumaanmenovalmiita, vaikka kello taisi olla vasta kahdeksan. Hyttysiä oli aika paljon ja sen verran viileä, että teki mieli painua peiton alle autoon. Vähän matkan päästä kuului joidenkin ihmisten riitelyä, nainen huusi täyttä kurkkua. Katselimme vielä auton ikkunoista niittyjen ja kukkuloiden taakse syntyviä kauniita auringonlaskun tuomia värejä. Nyt tuntui siltä, että yöstä tulee kylmä. Ikkunat sai pysyä visusti kiinni ja hautauduin verkkarit ja huppari päällä peiton alle.
Voiko olla ihanampaa, kuin herätä aamulla kauempaa kuuluviin lehmän ammuuuuuu- ääniin. Tuli hyvin rauhallinen olo. Kaunis aurinkoinen aamu niityllä.
Lähdimme ajamaan kohti Yosemiten kansallispuistoa. Itselläni ei ollut paikasta muuta mielikuvaa, kuin mitä olin nähnyt dokumenttielokuvassa, missä kiipeilijä kapuaa korkeaa kallioseinämää ylös ilman turvavaljaita. Luulimme olevamme ajoissa liikenteessä, mutta moni muukin oli.
Yosemiten puisto on todella iso, mutta keskeinen alue oli ruuhkaisa. Meidän tarkoituksemme oli tehdä jonkinlainen päiväretki puistossa, mutta suunnitelma muuttui läpiajoksi. Ei tehnyt mieli lähteä poluille miljoonien muiden ihmisten seassa. Päätimme kruisailla puiston läpi ja pysähtyä katsomaan kuuluisa kallio, El Capitan. Auton saaminen parkkiin tuotti kuitenkin suuria ongelmia. Kaikki parkkipaikat olivat täynnä. Lopulta suoraan El Capitanin vieressä oli kadunvarsipaikkoja yllin kyllin. Näimme auton ikkunasta jopa karhun.
Kävelimme niitylle nähdäksemme kunnolla El Capitanin. Nyt vasta tajusi sen mittasuhteet, kallio oli valtava. Emme edes tienneet siellä olevan kiipeilijöitä, kunnes eräs setä vieressä kertoi siellä olevan tällä hetkellä viisi ryhmää. Kovalla tihrustamisella lopulta pystyi juuri ja juuri havaitsemaan pari kiipeilijää, mutta ne olivat aivan kärpäsen kakkoja siellä seinämällä. El Capitanin lisäksi alueella oli muitakin korkeita kallioita, joiden välistä laskeutui vesiputouksia. Ne olivat todella vaikuttava näky.
